En minä ole kommunisti, enkä ole porvari. Enemmän olin porvari kuin kommunisti, nyt en ole kumpaakaan. Ei tällä kokemuksella voi olla vihreä, enkä ole kyllä perus suomalainenkaan. Ruotsia en moiti, mutta en usko sen puolueena olevan muunlainen kuin muutkaan - omaa etua ja intressejä vaalitaan. Vaalit ovat sitä varten, että asioihin voidaan puuttua tätä kautta. Minulla ei ole äänioikeutta eikä minua kiinnosta, ajatellut mallit.
Liike-elämä on minulle tuttua, onhan perheelläni ollut kivitaloja. Kerrostalot olivat kalliita asuntoja omistaa, silloin kun perheeni niitä omisti. Oli se aikaa, mutta tuli aika jolloin omistus loppui. Omistus loppui jo ennen kuolemaa, sen pohjusti vuoden 1929 pörssiromahdus ja Suomessa siirryttiin 1930-luvun lamaan. Kaikki meni, koska kaikki loppuu aikanaan.
Raha, ei se ole paha. Sehän on vain väline, väline tehdä pahaa tai hyvää itselleen tai muille. Mikä on syynä ihmisten kärsimykseen on ihminen itse, mielessä olevat rakenteet jotka mieltä liikuttaa. Näin on, sen voin vakuuttaa. Kommunisti tai porvari, samat rakenteet vaikuttavat. Vai väittääkö joku, että kommunisti ei voisi olla ahne? Väittääkö joku, että porvari ei kannattaisi tasa-arvoa? En muuten ole vakuuttanut ennen, sillä vakuutukset perustuvat uhkaan ja pelkoon. Minä en pelkää, sillä mitä pelättävää minulla olisi.
Vakuutan, että toikkaus vie olemisen iloon. Toikkaus ei ole poliittista, se ei ole mielisairautta, se ei ole liike-elämää jota se kuitenkin voisi olla. Mitä se on, se on avain hyvään oloon ja uuteen maailmaan. Se ei ole sen enempää kuin elämä, mutta se on aika paljon. Edellyttäen, että aika ei määrää ja määrittele sitä kuka olet.
